Talli aloitti vuonna 2000, jolloin talliin muuttivat ensimmäiset hevoset: suomenhevosruuna Topias ja shetlanninponitamma Riina. Tallilla pidetään ratsastustunteja, vammaisratsastusta, majoietaan yksityisiä ja varsojakin syntyy, joten toiminta on monipuolista ja tallin hyvän yhteishengen takia puuhailu tallilla on aina mukavaa!

Tilamme virallinen nimi on Ihamäki.
Tila oli ollut tyhjillään noin viisi vuotta, tänä aikana minä olin ollut yhteydessä omistajiin useammankin kerran ostoaikeissa. Heillä ei kuitenkaan ollut tarvetta myydä tilaa. Niinpä jatkoin vain haaveilemista tästä tilasta – tuo mieleeni vanhan mummolani. Tavattuani lapseni isän, esittelin oitis paikan myös hänelle. Myöhemmin eräänä kesäiltana ystäväni soitti Riihimäeltä, että ”tilani” on myytävänä!

Näin hankittiin tila sitten yhteiseksi.
Muutimme Ihamäelle jouluviikolla –99. Minä ja Henni lähdimme jouluksi evakkoon papan luokse Pohjanmaalle – mies töissä, hiiret juoksivat olohuoneen lattialla nukkuessamme jalkojen yli, keskellä keittiötä yksi halogeenilamppu jatkojohtoineen, kaksilevyinen liesi lampun vieressä ja ”jääkaappi” ulkoeteisessä (olihan ulkona ja eteisessä pakkasta sekä hiiriä). Aivan helposti ei joulukinkkua ja torttuja paistettu.

Siitä tämä sitten lähti, siis totuttelu maalaiselämään ja vanhaan taloon… Kevät talvella kaksi vuotiaalla lapsella ripuli ja oksennustauti, öljy lopussa, ei siis lämmintä vettä, kattilat saivat tehdä töitä… Tai minulla vaalennusaine tukassa ja vesipumppu hajoaa, onneksi sadevettä löytyi rännien alta ja osa tukastakin säilyi päässä...

Sitten se toinen puoli. Lapsi ihmettelemässä kastematojen touhuilua sateen jälkeen, valkovuokkojen kukkiminen omassa pihassa, olohuoneen ikkunan takana aamuisella hirvi kurkistelemassa, peuralauma juoksemassa peltoa pitkin tai ihmettelemässä hevosia...

Toukokuussa –00 tallia oli tehty yhteisvoimin sen verran, että Topias saattoi tulla kotiin! Topiakselle hankittiin heti kaveriksi kantava nelivuotias shettistamma Riina.

Vanhan navetan päätyä oli remontoitu heitä varten. Tyhjätty vanhat, osittain maatuneet, olkipaalit talkoovoimin ja myös poltettu. Rikottu vanhaa betonilattiaa ja valettu lattia noin puoli metriä alemmaksi, jotta saatiin korkeutta tarpeeksi. Eräs tuttava valmisti rautaosat karsinan seiniä varten ja talkoovoimin ne sitten pystytettiin ja maalattiin.

Niinpä Topias ja Riina saattoivat muuttaa uuteen kotiinsa. Voi sitä tunnetta, kun hevoset olivat omassa kotipihassa. Toisaalta minua myös pelotti, olinhan yksin vastuussa kahdesta aika suurestakin olennosta.

Riinan varsomisesta...

Riina eli V.V.Tiitu ostettiin siis kantavana. Harmon Lissun kanssa olin soitellut ja kysellyt neuvoa. Lissu sanoi, ettei kannata tuoda tammaa kotiin, jos varsomiseen on alle kuukausi aikaa – kuljetus olisi riski ja vasta-aineet varsaa varten jäisi luomatta uudessa paikassa. Myyjä kertoi varsomiseen olevan aikaa kuukausi ja kaksi viikkoa, siis haetaan tamma kotiin. Hakeminen meni myöhäiseen yöhön ja kotimatkalla tutkailin astutustodistusta. Apua, laskettuaika olisi parin päivän päästä, oikeastaan huomenna! Heti aamutuimaan soitin taas Harmon Lissulle; mitään ei nyt voi, kuin odotella...

Eläinlääkäri kävi tutkimassa tammaa muutamaan kertaan, jotta kaikki olisi hyvin ja minäkin saisin rauhan. Kerran Henni (2,5v) oli paikalla, kun tammaa tutkittiin. Yritimme eläinlääkärin kanssa saada hänen lastaan ja Henniä viihtymään pihalla yhdessä, mutta ei. Eläinlääkäri tutki Riinaa ”peräpäästä” ja tyttö tuli talliin ihmetellen, miksi täti työntää käden hepan pyllyyn... Yhdessä sitä selvitimme hänelle, että miksi ja mitä tehtiin.

Varsa antoikin sitten odotella itseään vielä kolme viikkoa, onneksi. Ex-mieheni kyllästyi varsan odotteluun ja antoi tamman juosta ympäri pihaa pukkilaukkaa illansuussa talliin oton yhteydessä. Minä tästä riemastumaan. No, seuraavana aamuna karsinassa odotteli ruokkijaa tamma ja pieni tammavarsa.

Taisi olla vuosi 2001, kun lopetin työt vieraalla ja jäin täysipäiväisesti hevoshommiin.
Ensimmäisenä kesänä, heti omien heppojen tultua kotiin, eräs rouva kyseli tallipaikkaa. Kerroin, etten ole suunnitellut ottavani vieraita, eikä meillä ole karsinoitakaan... Mutta ihmisenä, jonka on vaikea sanoa ei, lupasin sittemmin ottaa hoitoon heidän poninsa. Siitä alkoi pihattokopin rakentaminen Riinalle ja varsallensa. Näin tuli ensimmäinen vieras hepsu meille hoitoon. Muutamaa kuukautta myöhemmin eräs nuori nainen aloitti opiskelunsa UUMOlla ja heppa täytyi saada lähelle, siinä sitten seuraava vieras hevonen tallissa. Näin pikku hiljaa tallia/talleja on laajennettu ja uusia hevosia on tullut ja mennyt.

Pihapiirissä on osittain remontoitu torppa, jossa minä asun tyttäreni Hennin kanssa. Niin ja vahtikoirana meillä on sakemanni narttu, Goa ja skkettuterrieri, Saku. Talon oikealla puolella on rakennus, jossa on sauna, yksityisten hevosten satulahuone ja talli kolmelle hevoselle ja yhdelle ponille, rakennuksen päädyssä on vielä tilapäiset englantilaistyyppiset karsinat kolmelle hevoselle. Enkkukarsinoita vastapäätä on entinen viljankuivaamo. Viljankuivaamoon on tehty lantala sekä purula.

Taloa vastapäätä on vanha navetta, jonka päätyyn (vuonna yks ja kaks, hevosten puoli) heti aluksi teimme kaksi karsinaa, jolloin lattiaa laskettiin. Tämän rakennuksen ”isommalla puolella” on viisi erikokoista karsinaa poneille, sillä korkeus tässä ei riitä, kuin 150cm:lle . Tallin toisessa päädyssä on rehuhuone ja satulahuone. Näiden välissä on avoin huone, jossa on viemäri ja vesipiste varaukset. Tarkoituksena tähän tilaan olisi rakentaa inva-varusteinen vessa ja loimien pesutila. Suunnitelmiahan aina on, toivottavasti kaikki saadaan toteutettua!

Meillä on tilat talleissa (+ enkuissa) 14 hevoselle/poneille ja pihatto kahdelle ponille. Rakennusmateriaalina on käytetty puuta syystä, että se ei kolise ja on mielestäni lämpimämpi, luonnonmukaisempi materiaali – sopinee maalaistyyliin…

Hevoset ulkoilevat päivittäin n. klo 7 – 20 (säästä ja tunneista riippuen) metsätarhoissa .Kesällä laitumella omat hevosemme ovat yötä-päivää...

Tallihenki meillä on todella hyvä. Yksityiset hevosenomistajat ovat pääosin aikuisia, pitkänlinjan hevosihmisiä – yksityisiä hevosia on vain kolme, eikä uusia enää oteta. Pyrkimyksenä on pitää ilmapiiri avoimena ja selvittää kaikki eteen tulevat ongelmat ja erimielisyydet puhumalla mahdollisimman pian. Tämä vaatii paljon ihmisiltä ja ei sovi tietenkään kaikille. Koko talliporukan kanssa on sovittu, että kaikki riidat selvitetään yhdessä ja ketään ei jätetä ulkopuolelle, oli kyseessä aikuinen taikka lapsi.

Yhteishengestä ja –vastuusta kertonee seuraava: muutama vuosi sitten eräs tallilainen ehdotti: Kiroilija (aikuinen taikka lapsi) joutuu haravoimaan pihaa viisi minuuttia/kirosana. Aluksi piha olikin supersiisti jatkuvasti, nyttemmin kiroilu lienee jäänyt kokonaan...

Erityistarpeisia meillä käy paljon ja mielestäni kaikki tulevat toimeen keskenään ja lasten on hyvä huomata, että erilaisia ihmisiä on olemassa ja kaikille on tilaa. Ylpeänä täytyy kertoa ”meidän tytöistä”:

Joulun aikaan olemme järjestäneet pikkujoulut kaikille ratsastajille, lähinnä nuorille. Muutama vuosi sitten ohjelmassa oli suunnistusreitti vaikeakulkuisessa metsässä. Mukaan tuli dallarin kanssa liikkuva henkilö ja minä miettimään, kuinka hänet saataisiin mukaan metsään. Eräs pienimmistä tytöistä tuumasi heti, että onhan meillä paras ystävämme hevonen. Niinpä, hevonen kuljetti häntä rastilta rastille ja tytöt avustivat. Eipä tullut kateutta, miksi yksi ratsastaa ja muut kävelee, vaan hevonen antoi jalat tälle henkilölle...

Vammaisratsastus onkin lähinnä sydäntäni. Olen työskennellyt, ennen täyspäiväistä hevostelua, vammaisten parissa reilusti yli kymmenen vuotta. Vammaisten kanssa kävimme jo tuolloin ratsastamassa ja ajelemassa kärryillä taikka reellä tai vaan hoitamassa hevostani.

Valmistuin, muistaakseni v. 2000 vammaisratsastuksen ohjaajaksi yhtä aikaa ystäväni Virpi Lindströmin kanssa. Tästä olemme jatkaneet yhteistyötä…